Jukka Aakula (jukkaaakula) wrote,
Jukka Aakula
jukkaaakula

Puutarhanhoito

Puutarhanhoito on hiukan samanlaista kuin eugeniikka eli väestönlaadun parantaminen. Hoivaamista ja valitsemista.

Luen Murrayn ja Herrnsteinin Bell Curve -kirjaa. On uskomatonta miten paljon äo -erot selittävät ihmisten välisiä eroja. Suomessa nousi aikoinaan tolkuton kalabaliikki kun Tatu Vanhanen ja Richard Lynn esittivät 2000-luvun alussa erojen kansallisessa äo:ssa selittävän suuren osan kansakuntien varallisuuseroista.

Jos kauhistelijat olisivat lukeneet Bell Curve kirjan kun se ilmestyi 1990-luvulla, Vanhasen ja Lynnin havainto olisi tuntunut vähemmän radikaalilta. Bell Curve nimittäin osoittaa että vaikka USA:n mustien ja valkoisten keskimääräiset palkkaerot ovat suuret, erot häviävät käytännössä kokonaan jos verrataan koko mustan populaation ja koko valkoisen populaation sijasta kahta osapopulaatiota:

a) mustia joitten äo on 100 (tai jokin muu vakio v) ja

b) valkoisia joitten äo on 100 (tai v).

En ole tilastoihminen mutta käsittäisin että tästä seuraa että mustien ja valkoisten erot palkoissa selittyvät melkein pelkästään populaatioiden äo-eroilla.

Kaikkea erarvoisuutta äo-erot eivät toki selitä. Esimerkiksi sitä että mustat naiset ajautuvat valkoisia naisia useammin yksinhuoltajiksi, äo-erot eivät selitä kuin pieneltä osalta.

Jokin muu selittävä tekijä on löydettävä. Selittävä tekijä voi liittyä mustien yhteisöjen kulttuuriin, mustien miesten alhaisempaan sitoutumiseen perheeseen tms. Murray ja Herrnstein eivät juuri spekuloi sillä mitä muut syyt ovat - he vain havainnoivat mitä eroja äo ei voi selittää ja mitä voi.

Toinen mielenkiintoinen havainto Bell Curvessä on, että henkilön vanhempien sosiaalinen asema selittää paljon pienemmän osan varallisuuseroista kuin verrattavien henkilöiden oma äo. Näin ei tietenkään ole aina ollut. 1900-luvun alussa vanhempien varallisuus ja sosiaalinen asema määräsi suurelta osin ihmisen paikan yhteiskunnassa, mutta sen jälkeen ns. säätykierto kiihtyi ja ihmisen omista kyvyistä tuli oleellisin ihmisen menestykseen vaikuttava tekijä.

Siirryttiin meritokratiaan. Säätykierto tasaantui tietysti lopulta - USA:ssa tämä tapahtui 60-luvun lopulla.

Vaikka säätykierto tietysti vapautti ihmisen syntyperän kahleista seuraukset eivät olleet pelkästään positiiviset. Kun ihmisen sosiaalinen asema määräytyi yhä enemmän henkilön kykyjen ja äo:n perusteella, yhteiskunnan luokkajako syveni. Kun rikkaat aiemmin olivat oleet vain onnekkaampia kuin köyhät, nykyään he ovat myös älykkäämpiä kuin köyhät. Lähes jokainen älykäs varaton lapsi siirtyy nimittäin aikuiseksi tultuaan säätykierron kautta keskiluokkaan.
Tags: äo
Subscribe

  • Bell Curve ja maahanmuuton vaikutus kansalliseen äo:hon

    Suomalainen bloggaaja Mikko Ellilä kirjoitti aikoinaan: "500 miljoonasta valkoisesta ihmisestä koostuvan väestön keskimääräinen älykkyystaso on…

  • Tuomio Jumalanpilkasta

    Muhammedia ei saa pilkata. Tuomio on eräänlainen toisinto Hannu Salaman tuomiosta hänen kirjastaan Juhannustanssit. Tosin…

  • Mobiilpalvelut ja HS

    HS:n taloussivuilla oli eilen uutinen mobiilipalveluista. Uutisen pääsisältö oli että uusien palvelujen tulo…

  • Post a new comment

    Error

    default userpic

    Your reply will be screened

    Your IP address will be recorded 

    When you submit the form an invisible reCAPTCHA check will be performed.
    You must follow the Privacy Policy and Google Terms of use.
  • 0 comments